Yksityistunnit

Yksityistunneilla tarjoamme toiveidesi mukaan rakentuvaa henkilökohtaista ohjausta sinulle ja koirallesi, kaipaattepa sitten neuvoja arkipäivän ongelmatilanteisiin tai ennaltaehkäisevään perustottelevaisuuden harjoitteluun ennen kuin varsinaisia ongelmia syntyy. Yksityistunnit pidämme ensisijaisesti omassa koulutustilassamme, mutta myös kotikäynnit ovat mahdollisia, mikäli tilanne sitä edellyttää.

Ensimmäisen tapaamisen aikana muun muassa läpikäymme koiran hyvinvointikartoituksen kirjallisena, sekä laadimme koulutussuunnitelman, jonka pohjalta ongelmaa lähdetään ratkomaan. Yksityistunteihin sisältyy lisäksi aina asiakasohje, jonka tarkoituksena on antaa eväät itsenäiseen treenaamiseen koirasi kanssa varsinaisten koulutuskertojen välillä. Näin pyrimme varmistamaan tavoitekäytökseen pääsemisen.

Yksityistunnit Tassumafian tiloissa veloitetaan paikan päällä ennen tapaamista, ja niiden varaus on sitova seuraavin ehdoin:

Alle viikko ennen sovittua tapaamisajankohtaa peruutetusta yksityistunnista veloitetaan 50% sen hinnasta. Yksityistuntimaksu peritään kokonaisuudessaan mikäli tunnin varannut jättää tulematta sovittuun tapaamiseen ilman erillistä ilmoitusta. Ohjaajan/koiran sairastuessa alle viikko ennen sovittua tapaamisajankohtaa niin, ettei tunnille saapuminen ole mahdollista, tunti siirretään seuraavaan mahdolliseen ajankohtaan. Vakavissa sairastapauksissa varaus on peruutettavissa ilman erillisiä kuluja lääkärintodistusta vastaan. Kouluttajan itsensä sairastuessa tai muun vastaavan painavan esteen sattuessa voi tunnin pitää sijainen tai se voidaan siirtää seuraavaan mahdolliseen ajankohtaan.

 

Käytösneuvonta / Hinta

Ensitapaaminen/peruskoulutus 2 h / 100 €

Ensitapaaminen/peruskoulutus 1,5 h / 80 €

Seuraavat tapaamiset/peruskoulutus 1 h / 65 €

Seuraavat tapaamiset/peruskoulutus 45 min / 55 €