Pennusta teinikoiraksi -kurssi on suunniteltu tukemaan pennun kasvua ja oppimista koko sen pentuajan läpi – aina varhaisesta alusta kohti teinikoiraikää. Kurssi sopii pennuille 2 kuukauden iästä alkaen, joten mukaan pääsee heti rokotusten jälkeen.
Kurssi kestää 18 viikon ajan (9 kertaa, joka toinen viikko), jolloin treenille jää hyvin aikaa myös kotona kurssikertojen välillä. Kurssin aikana vahvistetaan tärkeitä perustaitoja, kuten kontaktia, luopumista, rauhoittumista, pysymistä ja luoksetuloa. Harjoittelemme myös esimerkiksi toisten koirien ohittamista ja ihmisten rauhallista kohtaamista. Osan harjoituksista teemme ulkona, jotta taidot siirtyvät myös oikeaan elämään.
Tavoitteena on rakentaa vahva pohja pennun ja omistajan väliselle suhteelle ja arjen sujuvuudelle – askel kerrallaan, pentuajasta kohti teini-ikää.