Koirahieronta

Tassumafiassa järjestetään koirahierontaa kaksi kertaa kuukaudessa. Hierontaan voit helposti saapua metrolla tai autolla. Voit myös jättää koirasi päiväksi päivähoitoon, jolloin hieronta suoritetaan päivähoidon aikana.

Koirahieronta on ihannetilanteessa koiran hyvinvointia ylläpitävää hoitoa, osa koiran normaalia lihashuoltoa. Kova rasitus, loukkaantumiset, ontumat, stressi, operaatiot ja sairaudet kuormittavat kuitenkin kehoa ja voivat aiheuttaa ongelmia koiran lihaksistoon ja liikkumiseen liittyen. Myös koiran rakenne ja siihen liittyvät ongelmat voivat aiheuttaa vääränlaista kuormitusta kehoon. Koiralla voi ilmetä esim. jäykkyyttä liikkeissä tai liikkeelle lähtiessä, venyttelyn vähenemistä tai loppumista, muutoksia liikkumisessa tai hyppäämisessä, vinoutta, itsensä nuolemista tai kirputtamista, liikkumishaluttomuutta, muuttunutta tapaa reagoida käsittelyyn tai kosketukseen ja monenlaisia muita muutoksia normaaliin. Koirahieronnalla pyritään parantamaan koiran liikkuvuutta, palauttamaan lihasten elastisuutta ja rentoutta, tehostetaan kuona-aineiden poistumista ja vaikutetaan mm. verenkiertoon ja aineenvaihduntaan. 

Hierontatilanteessa edetään koiran mukaan. Jos koiraa jännittää, voidaan käsittely aloittaa esim. niin että koira istuu tai seisoo. Mukaan voi myös varata koiralle mieluisia nameja. Omistaja on paikalla koko hoitotilanteen ajan. Aikaa varataan 45-60min.

Esteenä hieronnalle voi olla mm:

Osa lääkekuureista (mm. antibiootti, kortisoni). Akuutit vammat. Tulehdustilat, pahalaatuiset kasvaimet. Epilepsia ja sydänvika. Tiineyden viimeinen kolmannes. Jos haluat varmistaa onko koiraa turvallista hieroa, ota yhteyttä tai varmista asia tarvittaessa omalta eläinlääkäriltä.

Hierojana toimii: Sanna

 

Hinta: 50€/h

Ajat: 15.11.  klo 14-20 välillä

Ajat: 29.11   klo 14-20 välillä

Ajanvarauksen yhteydessä seuraavat tiedot:

Omistajan nimi, puh nro, email.

Koiran nimi, ikä, rotu, mahdolliset perussairaudet/muut terveydelliset ongelmat